Tasa-arvo ryntäilee

Kuuntelin yhtenä aamuna töihin ajaessani radiosta ohjelmaa jonka aiheena oli tasa-arvo ja sen muuttuminen vuosituhannen vaihteen jälkeen. Aihe oli niin mielenkiintoinen, että omatkin ajatukseni juuttuivat siihen ja aloin miettimään onko tasa-arvo jotenkin muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lisää

Positiivista ajattelua vai epärealistista sanahelinää

Kaikki jotka ovat eläneet 90-luvun lamavuodet jo työelämässä ollen, muistavat tuon uhoamisen positiivisesta ajattelusta. Sehän toi tullessaan ihan omanlaisensa ammattiryhmänkin, kun kaikki virkaheittoliikemiehet alkoivat konsulteiksi ja järjestivät jos jonkinlaisia pepunpyörityskisoja ja naminamitap Lisää

Äänestäjät ymmällään

Olen jo pitempään miettinyt miten kaupunkilaiset ja keksivertoäänestäjät ymmärtävät Innopark sotkun, Hämeen Matkailun rahapulan ja OKL:n menetyksen. Olen syksyn aikana ollut usein tilanteessa missä joku ottaa puheeksi Innoparkin ja joku, tai jotkut muut toteaa ettei ymmärrä asiasta mitään ja se ei e Lisää

Mustaa ja harmaata taloutta

Harmaa talous on noussut vakavaksi keskustelun aiheeksi yhteiskunnassamme ja voisin sanoa, että onneksi ja vihdoinkin. Oma ammattikuntani eli kosmetologit ovat epäterveen talouselämän peruspilareita. Meidän ammattikuntaa vaivaa monet epäkohdat ja kuluttajat ovat ihan eksyksissä. Kauneushoitola markk Lisää

Little bighornin taistelu

Intiaanit ja heidän sotansa valkonaamoja vastaan ovat varamaan aina kiehtoneet lapsia. Harva kuitenkin jää kiinni harrastukseen lopuksi ikäänsä, minulle kuitenkin kävi niin. Ensimmäinen sota josta kiinnostuin oli intiaanit vastaan Yhdysvaltain hallitus. Se oli hyvin epäoikeuden mukainen sota, mutta Lisää

Nyt paloi hihat!

Tältä naiselta katkesi pinna aivan totaalisesti. Kuka onneton tämän parkkipaikkatilanteen on kaupuunkiimme järjestänyt? Mikä ihmeen järki on ollut sulkea ensin kaikki parkkipaikat ja sitten vasta alkaa rakentaa Kaivoparkkia? Miksi ensin on rakennettu joku Keinuparkki toiselle puolelle kaupunkia, kun Lisää

Maarit Kuusela on Vuoden Yrittäjänainen Hämeenlinnassa

Nyt on Yrittäjänaisten 25-vuotisjuhlat takanapäin ja muisti alkaa palailemaan pätkittäin. Ymmärrätte varmaan, etten mitenkään jaksanut kirjoittaa aiheesta vielä eilen. Pahoittelen myös, jos kaupunkimme yrittäjät vaikuttavat hiukan ränsistyneiltä tänään, mutta kun keski-ikäiset naiset juhlivat lauant Lisää
css.php